Etusivu
Tommi Haikara ja muut lattia-ammattilaisemme auttavat kaikissa lattiaremontin vaiheissa.

Voiko puulattian kunnostaa?

Parkettiliike Säkkinen myyjä Tommi Haikara
Tommi Haikara
19.05.2023 Lattiatietoa

Kun kotisi lattia kaipaa uutta ilmettä, on vaihtoehtona kunnostaa lattia. Puulattiasta saat hionnalla ja pintakäsittelyllä helposti raikkaan ja nykyaikaisen.

Usein lattian kunnostamista tai vaihtamista aletaan miettiä, kun lattiassa on kuluneisuutta tai tummentumista. Puulattian vuosien aikana luonnollisesti tulevat värimuutoksetkin saattavat häiritä.

Aina lattiaa ei kuitenkaan kannata kunnostaa. Lattiassa voi olla esimerkiksi rakennevikoja, joiden vuoksi hiominen ei luultavasti onnistu toivotulla tavalla. Jos et ole varma, onko lattiasi mahdollista kunnostaa, on hyvä käydä läpi ainakin seuraavat asiat.

Minkälainen lattia on?

Pääsääntö on, että kunnostettavan lattian täytyy olla puulattia. Muovimatolle, laminaatille tai vinyylilattialle on mahdollista tehdä erilaisia hoitokäsittelyitä, mutta niitä ei voi hioa.

Mosaiikkiparketti: koputtele lattiaa

Mosaiikkiparketti on liimattu pohjastaan kiinni alla olevaan betoniin. Kun kuntoarvioin asiakkaan mosaiikkilattiaa, käyn lattian läpi kohta kohdalta liu’uttamalla avainnippua pitkin mosaiikkiparkettia. Toinen vaihtoehto on koputtaa lattiaan.

Avainnipun liu’uttamisella tai lattiaan koputtamisella saan selville, onko mosaiikkiparketin liima pysynyt kiinni betonissa. Jos lattia rutisee, suhisee tai kumisee, en suosittele hiomista.

Yleensä mosaiikkiparketista löytyy aina jokin alue, missä lattia on irti – tyypillisesti esimerkiksi keittiöstä astianpesukoneen edestä. Mutta jos olohuoneen lattialta sieltä täältä kuuluu vaimeaa kuminaa, se kielii siitä, että lattia on irronnut betonista niin suurelta alueelta, ettei parketti enää kestä hiomisen aiheuttamaa voimakasta rasitusta.

Juuri kunnostettua mosaiikkiparkettia.

Lautaparketti: Peilaa lattiaa valoa vasten

Yleensä lautaparketin kunnon näkee parhaiten parketin pintasäleiden kohoumista. Pintasäleen kohoumat näkyvät parhaiten valoa vasten peilaten. Joskus pintasäleet ovat niin koholla, että lattialla tallustellessa sukka tökkää parketin reunaan.

Pintasäleiden kohoumat voivat kertoa ilmankosteudesta johtuvista rakennevioista. Lattian yksittäinen kohouma voidaan korjata, mutta jos kohoumia on useammassa kohdassa, en suosittele hiomista, sillä hiominen voi pahentaa tilannetta entisestään.

Jos kohoumat sen sijaan eivät haittaa käyttöä, lattiaremonttia ei välttämättä tarvitse tehdä vielä. Jos kuitenkin haluat uusia lattian, on parempi vaihtaa parketti kokonaan uuteen.

Lattiaparketin pintasäleessä kohouma.
Lautaparketin pintasäleen kohouma.

Onko lattiassa kolhuja?

Kodin lattioissa näkyy eletty elämä, ja joskus parkettiin tulee arjen melskeessä erilaisia kolhuja. Keittiössä voi olla jälki muistuttamassa tippuneesta astiasta tai olohuoneessa korkokengän aiheuttamia painaumia.

Yleensä kolhut voidaan korjata ja hiominen on mahdollista. Muistan kuitenkin myös tapauksia, joissa lattian pinnalliset vauriot ovat olleet niin suuret ja laajalla alueella, ettei kolhuja ollut mahdollista enää korjata.

Voimme kuitenkin lähes aina sanoa jo kuvien perusteella, onko lattiaan tullut vaurio vielä korjattavissa. Yleensä korjaustapa löydetään, eivätkä kolhut ole este lattian kunnostamiselle.

Onko lattiaa hiottu aiemmin?

Jos et ole varma, onko lattiaa hiottu aiemmin, asian voi selvittää esimerkiksi kynnysten alle vilkaisemalla. Mosaiikkiparketti on mahdollista hioa useamman kerran, mutta lautaparketin hiomista en suosittele yhtä tai kahta kertaa enempää.

Lankkulattioiden hiominen onnistuu lähes aina, sillä lankkulattia on paksu ja siinä on harvoin rakenteellisia vikoja. Jos lankkulattiaa ei ole hiottu viimeiseen 40 vuoteen, on kuitenkin mahdollista, että lattialle on levitetty aikoinaan liikaa voimakasta lakkaa.

Lattian päällä voi käyttää esimerkiksi viivoitinta, jolloin näet, onko lattia suora vai kupera – jos lattialankut ovat menneet kuperaksi, se voi vaatia oikaisuhionnan ennen normaalia pintahiontaa. Myös vanhan mahdollisen myrkkylakan poisto voi viedä ylimääräistä aikaa.

Parkettilattian voi hioa ja kunnostaa.
Lattian kunnostaminen aloitetaan hiomalla ensin lattian aikaisempi pintakäsittely pois. Hiomisen jälkeen lattia pintakäsitellään lakalla, öljyvärillä, öljyvahalla tai maalilla.

Lattiaa valitsemassa

Ei ole aivan sama, millainen lattiasi on. Lattia luo pohjan hyvälle elämälle, ja me olemme omistautuneet hyville lattioille. Autamme sinua löytämään juuri sinun elämääsi sopivimman lattian.

Pyydä tarjous